Olen pitkään miettinyt Supersinkkujen ja niiden kaverit -ryhmän tulevaisuutta ja varmaan monien harmiksi olen nyt päättänyt lopettaa ryhmän. On ollut mielenkiintoista kokeilla jotain uutta ja tuoda positiivista ajattelua suomalaiseen sinkkumaailmaan. Helppoa se ei ole ollut, mutta mielenkiintoista kyllä. On ollut kiva kokeilla rajoja ja nähdä uusien parien syntyvän. Puolentoista vuoden aikana parisaldo on ollut mahtava ja olen erittäin ylpeä siitä, että meidän ihka ensimmäisestä tapaamisesta kaksi ihmistä löysivät toisensa, rakastuivat ja menivät naimisiin.
Miksi siis näinkin hyvän asian on loputtava? Ihan pelkästään siitä syystä, että resurssini eivät oman yritykseni aloittamisen jälkeen anna enää periksi. En halua hoitaa Supersinkkujen juttua toisella kädellä huolimattomasti vaan haluaisin paneutua toimintaan ihan kunnolla. Ikävä kyllä, siihen minulle ei ole nyt mahdollisuutta, kun paneudun oman yritystoimintani kasvattamiseen. Toivotan siis onnea ja menestystä suomalaisille sinkuille ja niille, jotka jaksavat ahkerasta tehdä töitä eri tapaamisten järjestämiseksi. Nostan hattua teille, jatkakaa samaan malliin ja pitäkää sinkkujen maine korkealla. Vaikka sitä oikeaa ei olekaan vielä löytynyt, ei sen tarvitse menoa hidastaa tai oloa masentaa. Jos joku haluaa vinkkejä sinkkutapaamisten järjestämiseen, niin aina saa olla yhteyksissä. Supersinkut ja niiden kaverit Facebook-ryhmä sulkeutuu tällä viikolla ja blogilla sekä Twitter-tilillä on sama kohtalo.
Kiitos kaikille toimintaan osallistuneille, olette tehneet mahdottomasta mahdollisen. Onnea ja menestystä kaikille sinkuille ja heidän kavereilleen – muistakaa, jokainen meistä on niin upea ja super kuin miksi hän itsensä tuntee:)
torstai 9. syyskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti