maanantai 4. tammikuuta 2010

SUPERSINKUN PÄIVÄKIRJA: Uusi vuosi ja uudet kujeet

Vuosi vaihtui taas railakkaasti ja uusi vuosikymmen tuli otettua perinteisin juhlamenoin vastaan. Shampanja virtasi ja naurua riitti vaikka lähellä oli, että koko ilonpito olisi peruuntunut suunnitelmien viime tingan muutoksen myötä. Onneksi plan b tuotti tulosta ja pääsin nauttimaan Oulun yöstä hyvän ystävän kera.

Oli kiva olla liikkeellä, kun ihmiset olivat niin hyvällä tuulella Espoon suru-uutisista huolimatta. Toki uutinen oli puheen ja ihmetyksen aiheena, mutta moni oli päättänyt jättää sen hetkeksi omaan huomaansa ja vain nauttia olostansa tovin.

Illan aikana ehdimme nauttia Vanhan Paloaseman herkuista, harmi vain kun alakerran baari oli melkein tyhjillään ja skumppapullo piti jättää oman onnensa nojaan, Oluthuone Leskisen namioluista ja Seurahuoneen livemusasta - tosin siellä olimme mielestämme aivan liian nuoria paikan muihin asiakkaisiin verrattuina:P

Ja eihän se Oulun baarikierros ole kierros eikä mikään ellei se päädy jossain vaiheessa Jumpruun. Tai ainakin näin me vanhat oululaiset olemme oppineet:) Tällä kertaa Jumprussa oli teiniaikaisten tuttujen lisäksi jopa muutamia komeita miehiäkin silmiemme iloksi. Harmi vain, kun piti ehtiä taksijonoon hyvissä ajoin vaikka varpaiden jäätymiseltä en siltikään säästynyt.

Uuden vuoden tinasta päätellen vuosi 2010 näyttää lupaavalta. Nousujohteessa mennään ja jos naistenlehtien vuosihoroskooppeihin on yhtään uskomista, rakkauttakin pitäisi kevään aikana olla luvassa....!?! Kävi miten kävi, itse ainakin odotan innolla uuden vuoden ja vuosikymmenen tuomia uusia mahdollisuuksia.

Ei kommentteja: