Viime päivinä olen keskustellut eri ihmisten kanssa pitkään suomalaisesta treffikulttuurista sekä nettideittailusta. Moni meistä on kokeillut nettideittailua ja tuntee ihmisiä, jotka ovat tavanneet erilaisten nettideittipalveluiden kautta, mutta silti näiden palveluiden käyttöä ujostellaan. Sama juttu monella sinkkuihmisellä on myös järjestetyn sinkkutoiminnan kanssa. Onko tämä suomalaiseen ujouteen ja kainosteluun liittyvä juttu vai mistä on kyse? Emmekö uskalla tai halua liikoja itseämme markkinoida vaan luotamme kohtalon tulevan vastaan siellä baaritiskillä?
Suomalainen treffikulttuuri muuttui vanhempiemme sukupolven tanssilavoilta melko vähäiseksi jossain vaiheessa, kenties kaupunkilastumisen myötä sinkut eivät enää tunteneet tarvetta treffailla vaan asiaan mentiin suoriltaan. Toisaalta nykyinen sinkkukulttuuri on aika nuori ilmiö vaikka Suomessa on uskomattoman monta yhden hengen taloutta ollut jo pitkään. On positiivista ollut huomata lähinnä amerikkalaiseen kulttuuriin liitetyn treffailun yleistymistä myös Suomessa. On paljon kivempi tutustua siihen uuteen ihmiseen muualla kuin alkoholin vaikutuksen alaisena baarissa.
Supersinkkujen avulla haluamme tehdä oman osuutemme madaltaaksemme kynnystä, jotta useampi sinkku rohkenesi tutustumaan uusiin ihmisiin - parasta meidän toiminnassamme on se, että tilaisuuksiin voi tulla joko yksinään tai ottaa vaikka varatun kaverin mukaan viettämään hauskaa iltaa. Vaikka kutsumme itseämme supersinkuiksi, emme ole elämäntapa-sinkkuja tai muita parempia. Haluamme vain viestiä ettei sinkkuus ole häpeäksi tai jotain epätoivoista, jokainen meistä on niin superi kuin itsensä haluaa tuntea.
Ehkä kansainvälistymisten ja eurooppalaisten tapojen vielä levitessä lisää, me suomalaisetkin uskallamme mainostaa itseämme ylpeästi eri foorumeilla ja rohkeasti lähteä etsimään sitä oikeaa ilman niitä liiallisia rohkaisuryyppyjä.
maanantai 5. lokakuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti