Paluu arkeen on kyllä melko rankkaa, aikaisista aamuherätyksistä aina työmotivaation löytämiseen asti. Eikä paluuta helpota yhtään huippuhyvä neljän viikon kesäloma, vähemmästäkin sitä mieli karkaa kesälaitumille ja kesän aikana tehdyille lomareissuille.
Loman aikana tuli selvitettyä herkkutreffihepun tilanne, kuten oli tavoitteena, sekä tavattua liuta ihania ihmisiä ja jopa ihastuttua yhteen heistä. Kyllä siinä sitten heikosti yhteyttä pitävät yksilöt jäävät toisten jalkoihin. Kuten joskus aikoinani jo kirjoitinkin, silloin kun on ihastunut, siitä saa ja pitää pystyä sille toiselle osapuolelle kertomaan eikä vain arvuutella mitä voi tai uskaltaa sanoa ettei vain toinen lähde karkuun. Herkkutreffihepun kanssa olemme edelleen yhteyksissä, mutta jatkamme kaverilinjalla. Tulemme sen verran hyvin toimeen, että olisi harmi koko juttu tähän lopettaa ja sitä paitsi, kenen muun kanssa voisin jutella tuntikausia eri viineistä ja muista hullunkurisista mieltymyksistämme:P
Blondien aurinkoloma oli kyllä melkoinen kokemus ja pää pyörällä tulimme reissusta takaisin. Turkki oli positiivinen yllätys ja taas kerran sitä huomasi, että tietämättään on hieman ennakkoluuloinen uutta ja erilaista kohtaan. Viikossa kyllä ennakkoluulot karisi ja nautimme täysin rinnoin Turkin auringosta ja upeista ihmisistä, ruuista, nähtävyyksistä, Välimerestä puhumattakaan. Oli ihana vain lillua turkoosin sinisessä meressä ja nauttia olostaan. Sitä se elämä on – aurinkoa, iloa ja hyvinvointia. Toki kaksi blondia sai välillä liiaksikin huomiota, mutta koskaan tilanteet eivät menneet hankaliksi. Jos siis pidät hyvästä ruuasta, helteestä ja turkoosista merestä, niin voin suositella lämmöllä Turkkia hyvänä lomakohteena.
Nyt näin loman päätyttyä on helppo sanoa, että tämä kesä on ollut täynnä rakkautta, iloa, intoa ja ihmisiä sekä oikea määrä rentouttavaa laiskottelua, juuri niin kuin kesäloman pitääkin olla. Ehkä näillä eväillä jaksaa sitten seuraavaan lomaan asti.
maanantai 3. elokuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti