maanantai 25. toukokuuta 2009

SUPERSINKUN PÄIVÄKIRJA: Rakkaudesta se hevonenkin potkii

...vai miten se vanha suomalainen sanonta menikään. Päivittäiseen rutiiniini yleensä kuuluu itseni viihdyttäminen erilaisilla horoskoopeilla. Siis viihdettähän ne vain ovat enkä niihin usko, mutta viime viikolla ennustukset osuivat nappiin. Horoskooppin ennustusten mukaisesti törmäsin vanhaan tuttuun, jolla oli minulle yllättävää kerrottavaa ja hyvä vain, että päästin hänet juttusille.

Olemme tienneet toistemme olemassa olon jo vuosia aikoinaan pyörimme samoissa piireissä, hän tosin tuntui aina olevan minua kohtaan erittäin tyly. Perjantaina sain sitten kuulla miksi. Kyseinen komistus ei oikein tiennyt miten kanssani olla, oli kait hieman ihastunut. Juttelimme siinä sitten pitkät tovit ja hän osoittautui melkoisen miellyttäväksi yksilöksi, sellaiseksi johon voisi vaikka ihastua - kääk!

Ei kommentteja: