Ensimmäinen kerta on usein se kaikkein hankalin tai pelottavin tilanne. Ei ole väliä onko kyseessä ensitreffit, ensimmäinen työpäivä, ensimmäinen julkinen esiintyminen tai ensisuudelma, me haluamme tehdä parhaimman mahdollisen ensivaikutelman ihmisiin joita juuri silloin tapaamme. Kuulemma ne ensimmäiset reilut kymmenen sekuntia ovat ne kaikista ratkaisevimmat ja varmasti myös kaikista pelottavimmat. Tosin tuo ensi hetken pelko ei saisi rajoittaa meitä rohkeammin tutustumaan uusiin tilanteisiin, tapoihin tai ihmisiin. Siksi näytän nyt itse rohkeasti esimerkkiä ja kokeilen jotain ihan uuta. Tätä ennen supersinkkuseikkailuni ovat olleet suojassa Facebookin rajojen sisällä, nyt päiväkirjani on avoin kaikille:)
Viime lauantaina tapasin iloisen sakin uusia tuttavuuksia ja päädyin heidän kanssansa viettämään iltaa, jonka tarkoitukseksi skumpan siivittämien keskustelujen höystämänä ja pöytäseurueen onnellisten pariskuntien innoittamana, muodostui melkoinen miehen metsästys. Yllättäen idea lähti seurueemme miespuolisilta yksilöiltä, joiden kanssa olin jutellut noin puolisen tuntia mutta ei huolta, hullunkurisista alkuasetelmista huolimatta illasta tuli mitä mainioin. Minä ja kolme komeaa miestä lähdimme valloittamaan Helsingin yötä.
Metsästys vei meidät Teerenpelin skumppien äärestä Cuban Mini Cooperiin caipirinhoja juomaan ja vielä Circukseen lonkerolle – paikan musiikki innosti meitä testaamaan vanhoja juomatuttavuuksia. Lopputulos oli kuitenkin onneton. Pojilla riitti kyllä yritystä mutta kahta todella nihkeää juttelutuokiota lukuun ottamatta, heidän bongaussaldonsa oli heikko. Cirkuksesta löydetyt kaksi pitkää tummaa miestä taisivat olla liian cooleja jutellaksensa tuntemattoman naisen kanssa ja niinpä päätimme lopettaa metsästyksen ja keskityimme vain lantion heilutukseen tanssilattialla retrobiittien tahtiin. Hauskaa oli, missio vain jäi kesken. Se ei nyt tosin haittaa sillä illan aikana tutustuin kolmeen uuteen ihmiseen, mikä ei ole yhtään hassumpi saavutus tässä jurottajien maassa ja onnistuimme siina osaltamme hetken parantamaan maailmaa. Ehkä se 'supermies' antaa vielä itseänsä odotuttaa :P
tiistai 7. huhtikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti